Etsi keskusteluista:

Keskustelut » CIU taustaa » Lyhyt historiikki

Kirjoittaja Viesti
Tuomas Turunen
31.5.2011 18:19

CIU:n toiminnan alkuvaiheet sijoittuvat syksyyn 2008, jolloin aloittelin viimeistä lukuvuottani Göteborgin yliopiston musiikkikorkeakoulussa. Pohdiskelin  tuolloin isäni ja veljeni kanssa heidän pyörittämänsä joensuulaisen Profit Visio -konsulttiyrityksen toiminnan laajentamista luovien toimialojen suuntaan. Siihen asti Profit Visio oli tarjonnut asiantuntijapalveluita erityisesti teollisille yrityksille, joskin yhä useampia palvelualan yrityksiä sekä myös muutama luovan alan yritys kuului asiakaskuntaan.

Luovien toimialojen ja luovan talouden kehittämisestä puhuttiin ainakin kansallisella tasolla jo paljon, ja sikäli kun Joensuun seudulla ja Pohjois-Karjassa tuntui olevan toisaalta runsaasti potentiaalia, mutta toisaalta myös paljon tehtävää työtä alan kehittämiseksi, koimme olosuhteet otolliseksi toiminnan laajentamiselle. Itselleni tarjoutui hyvä tilaisuus hyödyntää musiikkitoimintani ja -opintojeni kautta kertynyttä tietoa ja kokemusta samalla kun jatkaisin edelleen työtäni myös käytännön konsertoinnin ja manageroinnin parissa. Toisaalta luovien alojen konsulttipalvelujemme keskeisenä vahvuutena olisi Profit Vision yli 20 vuoden kokemus yritysten, organisaatioiden ja alueiden kehittämisestä sekä tuona aikana luodut laaja-alaiset verkostot.

Jatkoimme idean kehittelyä reilu puoli vuotta; CIU-nimi tuli kuvioihin mukaan, kun päätimme, että luovien alojen kehittämispalvelut muodostaisivat kokonaan oman yksikön omine internet-sivustoineen, toimien kuitenkin hallinnollisesti Profit Vision alla. Tämän Creative Industries Unit:in eli luovien alojen yksikön valmisteluun haettiin ja saatiin Tekesin tukea, joka mahdollisti palvelujen varsinaisen kehittämisen aloittamisen kesällä 2009.

Kehitysvaiheessa pidimme pienimuotoisia seminaareja ja sparraussessioita eri luovien alojen koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Tässä vaiheessa oli tärkeää, että myös paikallisia toimijoita niin aluehallinnon kuin koulutus- ja toimijasektorinkin puolelta kiinnitettiin mukaan verkostoon. Ajatustenvaihto oli innostavaa, ja toimintamme visio muuttui laajemmaksi, ehkäpä myös astetta syvällisemmäksi, mihin erityisesti Göteborg Artist Center sekä Creative Community Builders -organisaatioilla oli tärkeä myötävaikutus. Kehitysvaiheen aikana  palvelujamme hyödynsivät jo muutamat asiakkaat - virallisesti CIU aloitti toimintansa toukokuussa 2010, jolloin myös verkkosivustomme julkaistiin.

Nyt kuluneen vuoden jälkeen voisi sanoa, että CIU ei ole enää pelkästään luovan talouden asiantuntijapalveluita tarjoava yksikkö, vaan siitä on kehittynyt joustava "alusta", joka kokoaa yhteen useita eri toimintoja perusfilosofianaan luovuuden, luovan yrittäjyyden sekä luovan yhteisöllisyyden edistäminen ja kehittäminen yhteiskunnassa. Toivomme että CIU-sivustolta löytyvät blogikirjoitukset, keskustelut, linkit ja julkaisut myös osaltaan tukevat tätä laajempaa toiminnan näkökulmaamme.

 
Tuomas Turunen
1.6.2011 14:08

Mitä on CIU:n toiminta käytännössä? Katso usein kysyttyä

 
Yhteensä 2 viestiä tässä keskustelussa



Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään voidaksesi osallistua keskusteluun

« Takaisin